Japanese Noh theatre

No-teatteria / Noh theatre

Asuttuani Ranskassa nyt jo yli vuoden, ranskankieli alkaa valtaamaan kolmannen kielen roolin päässäni. Suomen ja englannin kielen lisäksi minulta luonnistuu kerrallaan lähinnä yksi kieli lisää ja vaikka se vuosi sitten oli vielä japani, niin ranska meinaa välillä syrjäyttää sen. Korvani ovat tottuneet kuulemaan niin paljon enemmän ranskaa kuin japania täällä, että päätyessäni japaninkieliseen keskusteluun tai esitykseen, minulta menee hetki ennen kuin saan täysin aktivoitua itseni taas oikean kielen prosessointiin. Olen nyt muutamaan otteeseen tavannut erästä japanilaista uutta tuttavaa ja hänen kanssaan on ollut hyvä taas harjoitella japaninkielellä kommunikointia. Arkipäiväiset keskustelut sujuvat suurimmaksi osaksi ilman isompia ongelmia, vaikka huomaankin välillä, etten enää muista tai ymmärrä sanoja, jotka tiesin Japanissa asuessani. Kuullunymmärtämisen haaste nousi kuitenkin aivan uudelle tasolle, kun menimme eilen yhdessä katsomaan japanilaista No-teatteria.

[After living for over a year in France now, French starts to take the place of the third language in my mind. In addition to Finnish and English, I feel like I can communicate only in one more language at a time, and even though a year ago that was still Japanese, now French is almost replacing it. My ears are used to hear so much more French than Japanese here that when I end up to have a conversation or watch a show in Japanese, it takes a while before I manage to activate myself to process the right language. I have met a few times my new Japanese acquaintance and it has been great to practice communicating in Japanese with her. Everyday conversations are mostly fine without any bigger problems even though I sometimes notice how I cannot remember or understand words that I used to know when living in Japan. Yet, the challenge of listening comprehension raised to a completely new level when we went together to watch Japanese Noh theatre yesterday.]

Ennen varsinaista esitystä halukkaille katsojille pidettiin lyhyt selostus siitä, mitä No on. Valitettavasti se oli kaikki vain ranskaksi ja pian totesin, että saan enemmän irti kun googlaan sen ja koitan sitä kautta saada jonkinlaisen ymmärryksen siitä, mitä tuleman pitää. Itse saliin astuttuani ihastelin lavaa, joka sinne oli tuotu Japanista saakka. No-teatterin esityslava on aina samanlainen puusta rakennettu katos yksinkertaisine koristeineen. Meillä oli todella hyvät toisen rivin paikat suuressa salissa, mutta sen ainoa huono puoli oli, etten nähnyt lavan päällä olevaa taulua, jolla näkyivät käännökset näyttelijöiden puheenvuoroista sekä muutamia esityksen seuraamista helpottavia tietoja. Vaikka puhunkin enemmän japania kuin ranskaa, niin nämä käännökset olisivat auttaneet ymmärtämään enemmän, sillä esityksessä käytetty kieli oli vanhaa japania ja esitetty melodioilla. En ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä puhuttiin/laulettiin.

[Before the show itself there was given a short explanation of what Noh is. Unfortunately it was all only in French and soon I realized that a better way is to just to google it and that way try to get some kind of understanding what there is to come. When entering the hall itself I was admiring the stage that was brought all the way from Japan. The stage of Noh theatre looks always the same: a pentice made of wood and decorated with simple details. We had very good places in the second row inside the big hall but it's only downside was that I couldn't see the the screen located on top of the stage that showed the translations of the actors' lines and some helpful information to understand the show better. Even though I speak more Japanese than French, these translations would have helped to understand more because the language used in the show was old Japanese and performed with melodies. I couldn't understand even half of what was said/sang.]

Esityksessä oli kaksi varsinaista näytöstä. Se alkoi Kyogen-osuudella eli koomisella teatterilla, jonka tarkoitus on hauskuuttaa yleisöä. Jo tämän aikana tajusin jälleen kerran ajattelevani, että tällaista voi olla vain Japanissa. Esitys ei ollut missään vaiheessa vauhdikasta, vaan samaakin asiaa toistettiin moneen kertaan rauhalliseen tahtiin ja silti se oli hauskaa joka kerta. Liike ei ole No-teatterissa tai Kyogenissa nopeaa, vaan ihmiset kävelevät hiljakseen ja ilmaisevat enemmän kasvonilmeillä, eleillä ja yksityiskohdilla. Esityksen toinen osa oli No-teatterille tyypillinen traaginen tarina, jossa avioparin toinen puoli kuolee ja palaa henkenä toisen luokse. Tämä koko tarina tapahtui erittäin rauhalliseen tahtiin ja ensimmäisestä osasta poiketen sitä oli säestämässä muutama soitin sekä kuoro. Toisen osan alettua kymmenen aikaan illalla, minulla oli muutenkin vaikeuksia pysyä hereillä ja keskittyä herättyäni puoli seitsemältä ja valvottuani yli normaalin nukkumaanmenoaikani. Mutta entistä vaikeammaksi keskittymisen teki se, kun aviomiehen kuoltua seuraavat 10-15 minuuttia kului vain siihen, että puolen minuutin välein huilisti soitti lyhyen yksinkertaisen melodian ja sitten kaikki oli hiljaa, eikä kukaan liikkunut. Aviomiehen hengen viimein ilmestyessä lavalle, hän jäi seisomaan sisääntulon viereen ja sama huilun satunnainen lyhyt ääni täytti hiljaisuuden. Täytyy sanoa, etten ihan täysin ymmärrä tällaista taiteen muotoa. Mutta olin iloinen, että minulla oli viimein tilaisuus päästä näkemään japanilaista teatteria, sillä Japanissa asuessani se jäi väliin.

[The show had two displays. It started with a Kyogen part which is comical theatre that is meant to make the audience laugh. Even during that I noticed once again that I was thinking that this kind of thing could be only in Japan. The show was not fast or eventful at any point but the same thing could be repeated many times with a slow pace and still it was fun every time. The move in Noh or Kyogen theatre is not rapid but people walk slowly and impress more with their facial expressions, gestures and details. The second part of the show was a typical Noh theatre tragedy story where one of a married couple dies and returns as a spirit to the other half. This whole story happened in a very slow pace and unlike the first part, this one had a few instrument and a choir in the background. After the second display started around 10pm, I had difficulties staying awake and focused because I had waken up at 6:30 and stayed awake already later than my normal bed time. But it was even more difficult to concentrate when after the husband's death the next 10-15 minutes elapsed when a flutist played a short and very simple melody every half a minute and then everyone was quiet and nobody moved. After the spirit of the husband finally appeared to the stage, he stayed next to the entrance and the same short sound of the flute filled the silence sometimes. I must say that I don't completely understand this kind of form of art. But I was happy that I finally had a chance to see Japanese theatre since I didn't see it when I lived in Japan.]

Itse esityksestä ei ollut lupaa ottaa kuvia, joten otin tämän esimerkkikuvan netistä. No-teatterissa käytetään hienojen asujen lisäksi paljon naamioita kuvaamaan eri hahmoja. Kaikki näyttelijät kun ovat täysi-ikäisiä miehiä, joten naisille ja lapsille ja No-teatterille tyypilliselle kuolleiden hengille on omat naamionsa.
[One didn't have a permission to take photos of the show itself so I took this example photo from online. In addition to the nice clothes, Noh theatre often uses a lot of masks to describe different characters. All the actors are grown up men, so there are own masks for women, children and spirits that are very typical for Noh.]
(Source of the photo: Japanese-zone.com)

Show oli Pariisin filharmonisen rakennuksen vieressä. Paris Philharmonic
oli mielenkiintoinen rakennus arkkitehtuurisesti.
[The show was next to the philharmonic building of Paris. Paris Philharmonic
was an interesting building for its architecture.]

Kiinalainen uusi vuosi / Chinese New year

Menneellä viikolla oli kiinalainen uusi vuosi ja se näkyy täällä (aasialaisessa kaupunginosassa) katukuvassa hyvin samaan tapaan kuin vuosi sitten. Kadun varrella on uuden vuoden toivotus -lippuja ja välillä kuulen kadulla meneillään olevan lohikäärmetanssin rytmisen musiikin ja tanssin huipentavan paukkeen. Valitettavasti pääesitys, paraati, on ensi viikon lauantaina ja kuten viime vuonnakin, niin minä olen siihen aikaan iltapäivästä vielä töissä.

[The Chinese New Year was during the past week and I can see it here (on the Asian district) on the streets the same way I saw a year ago. There are New Year's wishing flags on the streets and sometimes I hear the rhythmic drumming of the dragon dance and the cracking that finalizes the show. Unfortunately the main show, the parade, is on the next Saturday and just like last year, I will be still at work at that time of the afternoon.]