Giving private lessons

 Torakoita jälleen / Cockroaches again

Pari viikkoa sitten iloitsin, kun torakat vaikuttivat viimein kadonneen asunnostamme. Noh, se oli liian aikaisin liian paljon iloittua. Huomasin joitakin päiviä sen jälkeen, että ne ovatkin löytäneet uuden piilopaikan sivupöydän laatikoista, joissa ne olivat kaukana lattialle asetetuista myrkyistä. Ja aikaa kun meni eteenpäin, niin ne uskaltautuivat tulemaan takaisin lattiallekin pyörimään ja roskista penkomaan. Yhyy. Pelottavaa, kuinka en jaksa aina edes välitttää nähdessäni niitä juoksemassa valoa piiloon keittiöön saapuessani. Ja olenhan minä nähnyt yhden kipittävän kohti puolivalaistua olohuonettakin. Eivät ne viihdy enää vain keittiössä tai vain pimeässä. Sanottakoon, etta pärjään varmaan niin pitkään, kunnes löydän ensimmäisen omasta huoneestani.

[A couple of weeks ago I was happy because the cockroaches seemed to finally disappear from our apartment. Well, that was too much joy and too early. I noticed some days afterwards that they have found a new hiding place in the drawers of the kitchen side table where they were far away from the poisons on the floor. And when time passed, they dared to come back to go around also on the floor and to rummage the litter bin. Boo hoo. It is scary how I don't always even care anymore when seeing cockroaches running away from the light when entering the kitchen. And I do have seen one of them scuttling towards half-lighted living room. They don't stay only in the kitchen anymore, nor only in the dark. Let me just say that I might be able to survive until I see the first one in my own room.]

Tämän kaverin sain kiinni. [I caught this buddy.]

Yksityistunteja ja lauantaitöitä / Private lessons and Saturday work

Kuluneella työviikolla pidin normaalien oppituntieni ja iltapäiväkerholaisten englanti-session lisäksi lukukauden ensimmäiset yksityistunnit. Viikolla pidän yhtenä iltapäivänä yksityistunnin 7-vuotiaalle pojalle, joka minulle oli entuudestaan tuttu viime kevään iltapäiväkerhosta. Minä sitten pidän yksi yhdelle -tunneista, koska silloin pääsee keskittymään oikeasti oppilaiden kehitykseen ja voi "painostaa" heitä käyttämään englantia, kun kukaan muu ei ole vastaamassa kysymyksiin. Lisäksi yksityistunnit eivät kaipaa kummempaa suunnittelua, sillä meillä on käytössä kirjasarjat, joita käyttää. Toisen yksityistuntini pidin lauantaina. Viime viikolla oli viimeinen täyspitkä kahden päivän viikonloppuni ja tästä viikosta alkaen olen töissä taas lauantaisin muutaman tunnin. (Helpottaa sikäli, kun viikolla pääsen välillä hieman aiemmin töistä kotiin.) Lauantain työpäiväni koostuu tänä syksynä kolmesta tunnista.
1) Pidän aivan muutamalle englannin vasta-alkajalle tunnin oppikirjojen kanssa. Kaikki oppilaani tällä tunnilla ovat minulle uusia, mutta he saavat toisistaan tukea ja vaikuttivat innokkailta toistamaan sanoja ja lauseita.
2) Toinen ryhmäni on päivän haastavin, sillä se on kooltaan isoin ja lapset ovat vain 3-5-vuotiaita. Lisäksi se myös kestää yhden tunnin sijasta puolitoista. Mukana on viime kevään oppilaitani, jotka muodostavat nyt "edistyneempien ryhmän" ja lisäksi sain muutaman uuden lapsen kielikylpyyn ja heistä muodostuu toinen ryhmä. Tällä viikolla askartelimme, lauloimme ja leikimme kaikki yhdessä. Ensi viikosta alkaen joudun kuitenkin suunnittelemaan kummallekin porukalle omat vakavammat työnsä. Osa pienistä lapsista odotetusti vierasti kovasti uuteen paikkaan tulemista, missä heille vielä puhutaan uutta kieltä. Olen hieman ylpeä itsestäni saatuani kuitenkin kaikki askartelemaan pöydän ääressä ilman itkemistä. Yksi heistä jopa takertui minuun turvapaikkana melkein koko tunniksi.
3) Kolmas tuntini on yksityistunti kahdelle varttuneemmalle veljekselle. On yksityistunti sitten vain yhdelle tai kahdelle, niin ne ovat lemppareitani, ihan jo sujuvuuden kannalta.

[During this working week, I had not only my normal lessons and the after-school classes but also the first private lessons of the semester. During the weekdays I give a private lesson to a 7-year-old boy whom I knew from last spring's after-school group. I really like the private lessons because they make it possible to actually concentrate on the development of the pupils and one can "pressure" them to use English when there is nobody else to answer instead of them. In addition, the private lessons don't need much of planning since we have serious of books to use. My second private lesson I gave on Saturday. I had my last long 2-day weekend last week and from this week on I work a few hours on Saturdays again. (That helps me in a way because now I get earlier home during some weekdays.) This autumn my Saturday working day consists three lessons.
1) I give a lesson to only few beginners with the books. All my pupils on this lesson are new to me but they get support from each other and they seemed enthusiastic to repeat words and sentences.
2) My second group is the most challenging one of the day because it is the biggest group and the children are only 3-5 years old. Additionally the lesson lasts 1,5 hours instead of only one. On this lesson I have my last spring pupils who now form the "group of advanced ones" and then I also have a few new to the English bath and they will form the other group. This week we made crafts, sang and played all together. But from next week on I have to plan different more serious things for each group. Some of the small kids expectedly were shy of coming to a new place where they even speak a new language. I am a little bit proud of myself for getting all of them to work around the table without crying. One of them even was clinging in me almost the whole time.
3) My third lesson was a private lesson for two brothers who were already somewhat older. It doesn't matter if the private lesson is for one or two, those are my favorites, already for the reason that they flow nicely.]

Lounas puistossa on aina parhautta! Testasin Orsayn yhden aasialaisen ravintolan antimia.
[A lunch in a park is always the best! I tried the food of one of the Asian restaurants in Orsay.]

Ranskaiset lomailee / French people having holidays

Neljä viikkoa töitä takana ja enää kolme edessä ennen ensimmäistä lomaani. Koko lukuvuosi rakentuu siten, että koulua on 6-7 viikkoa, joita seuraa kahden viikon loma. Opettajan kannalta ihan kiva, kun saa välillä omaa aikaa enemmän (joskaan palkka ei juokse niiden aikana), mutta mitä ihmettä ranskalaiset vanhemmat tekevät kun lapsi aina silloin tällöin lomailee? Minulle kerrottiin, että jotkut vanhemmat pitävät viikon lomaa kumpikin, joskus lapset laitetaan jollekin leirille tai vastaavalle ja joskus isovanhemmat tulevat apuun. Ranskalaiset tykkäävät lomailla. Mutta työnteko ei silti ole verrattain tehokasta työaikanakaan. Kaikki täällä tuntuu kestävän. Otettakoon nyt esimerkiksi paikallisen terveysvakuutuskorttini, carte vitalen, odottaminen. Olen odottanut sen saamista suunnilleen kuusi kuukautta. Siis puoli vuotta, että saa paikallisen "Kela-kortin". Kävin muutama viikko sitten kyselemässä sen perään, mutta minua kehoitettiin vain odottamaan, sillä joskus kestää...

[Four weeks of work behind me and only three left before my first holiday. The whole school year is built the way that there are always 6-7 weeks of school that are followed by two weeks of holiday. From the point of view of a teacher it is nice to have more of your own time (even though I am not getting paid for those) but what on earth are the parents doing then the child is having a holiday every now and then? I was told that some parents take both one week off, sometimes the children are put on a camp or such, and sometimes the grandparents are there to help. French people like to be on a holiday. But they still are not super efficient during the working time either. Everything here seems to last long. Let me give as an example me waiting for my local health insurance card, carte vitale. I have waited for getting it for around six months. Half a year to get such an important thing. I went to ask after that a few weeks ago but I was only told to wait because sometimes it takes time...]

On täällä Ranskassa hyviäkin puolia. Kuten kadunkulman myyjät, joilta saa mansikoita 1,5 eurolla. Joskus halvemmallakin.
[There are also good things in France. Such as the sellers at the corner of the street who sell strawberries with 1,5 euros. Sometimes even cheaper.]

Löysin läheltäni Lidlinkin. Ja sieltä löysin tämän sekoituksen. Jos löydätte tekin, niin voin suositella. Halpa, mutta herkullinen!
[I found also a Lidl nearby me. And from there I found this mix. If you find it too, I surely can recommend it. Cheap but delicious!]

Kuinka pääsen kotiin? / How do I get home?

Minulla on listaa asioista, jotka haluan avata tänne blogiini, mutta eilinen "seikkailu" menee nyt niiden edelle. Taustana mainittakoon, että tiistaiset työpäiväni alkavat nykyään puoli yhdeksän sijaan kymmeneltä, joten voisi kuvitella että ne tuntuvat mukavan helpoilta. Luokkani ensimmäinen tunti aamulla on näes ranskaa, jota minä en luonnollisestikaan heille opeta itse. Edeltävä yöni ei kuitenkaan suonut minulle aivan haluamaani lepoa, sillä nuorin "kämppikseni" itkuhuusi normaalia enemmän. Heräsin kolmatta tai neljättä kertaa hänen ääniinsä joskus kolmen jälkeen ja se vain jatkui ja jatkui. Luulen, että hänen vanhempansa nukkuivat sikeästi tai vaihtoehtoisesti he olivat päättäneet antaa lapsen opetella itse hiljentymään. Koska itku ei kuitenkaan loppunut ajankaan kanssa, minä lopulta nousin ylös ja menin hänen luokseen. (Ihme muuten, että isoveljensä pystyi nukkumaan samassa huoneessa yhä sikeästi.) Parkuminen loppui, kun lapsi havaitsi minut, mutta hän halusi minun sijasta äitinsä paikalle. Kerroin ranskaksi äidin nukkuvan ja kehoitin häntä tekemään samoin. Palasin huoneeseeni, mutta lähes saman tein huomionhakuinen itku alkoi uudestaan. Painelin takaisin lastenhuoneeseen ja toistin samat keskustelut ja sen jälkeen asuntoon palasi hiljaisuus. Kesti kyllä oman aikansa ennenkuin itse sain moisen jälkeen unen päästä kiinni.

[I have a list of things I want to tell here in my blog but the "adventure" I had yesterday goes ahead of them now. Let me mention as a background story that my Tuesdays start nowadays at 10 in stead of 8:30, so one could think that they feel nicely easy. That is because the first lesson in the morning for my class is French and naturally I am not teaching it to them myself. Nevertheless, the night before Tuesday did not give me the rest I wanted to have because my youngest "flat mate" wailed more than usually. I woke up for the third or fourth time to her voice sometime after 3 am and it just kept going and going. I think her parents were sleeping tight or alternatively they had decided that the child needs to learn to calm down by herself. Yet, because the crying didn't end even with time, I finally got up and went to her. (By the way, it is amazing how her brother is able to sleep in the same room with her in that occasion.) Howling ended when the child noticed me but in stead of me, she wanted her mother. I told in French that that mom is sleeping and told her to do the same. I returned to my room but almost immediately the attention seeking wailing started again. I went back to the kids' room, repeated the same discussion and afterwards silence returned to the apartment. Though it took quite some time for me to fall asleep after such.]

Itse tiistaiseen päivään. Töissä oli yllättävän rankkaa myöhemmästä aamusta huolimatta ja lounastauko ulkona puistossa oli yhtä paikallaan kuin ennenkin. Alkuillasta H ilmoitti minulle, että RerB juna, jota me molemmat käytämme työmatkaamme, ei kulkenut hänen lähtiessään kotiin. Toivoin, että kulkisi hyvin edes Pariisin suuntaan. Ilmeisesti ongelma kuitenkin koski kummankin suuntaisin junia, sillä viimeiset lapset normaalisti junalla hakeva isä ei päässyt heitä noutamaan. Lasten äiti soitti vähän ennen sulkemisaikaa, että hän tulee hakemaan, mutta myöhästyy vartin verran sulkemisesta. Minä jäin koululle odottamaan, kun assistantti riensi tapaamiseen ja kollegani lähti väsyneenä kotiin. Pääsin lähtemään töistä 18:50.

[To the Tuesday itself. It was surprisingly hard at work despite of the later morning and the lunch break in the park was as needed as always. Early evening H told me that RerB train that we both use to go to work did not run when he got off. I hoped it would run at least towards Paris. But seemingly the problem was concerning the train to both of the directions since the father who normally picks up the last kids from the school by the train could not make it there yesterday. The mother of the children called a little bit before closing time that she will come but will be 15 min late from the closing. I stayed at the school to wait when the assistant rushed to her meeting and my colleague returned home tired. I got to leave at 18:50.]

Juna-asemalle päästyäni huomasin näytöltä, että junat kyllä kulkevat, mutta vain vajaan puolet matkastani. (En uskaltanut luottaa siihen, että reilun puolen tunnin päästä saapuva juna oikeasti jatkaa matkaa Pariisin läpi, kun siellä kerran on häikkää joidenkin asemien välillä. Katso alla olevat kuvat selvennykseksi.) Päätin ottaa junan Massy-Palaiseaun asemalle ja sieltä koittaa löytää jokin vaihtoehtoinen tapa jatkaa matkaa. Google Maps ei kuitenkaan löytänyt minulle busseja tai muuta, mutta onneksi turvani oli myös H, joka viestitteli ja soitteli tilanteestani yhtenään, sillä olin matkalla hänen luokseen. Juna pysähtyi lähes joka asemalle pidemmäksi aikaa, mutta pääsimme lopulta Massy-Palaiseaun asemalle, missä junan kuulutus kertoi sen olevan pääteasema tällä kertaa. Jonkin signaalivian takia ei jatketa pidemmälle. Laiturin näyttö kuitenkin sanoi kyseisen junan jatkavan aina Bourg-La-Reineen asti, joten jäin hämmentyneenä muiden ihmisten sekaan miettimään, voisinko sittenkin jatkaa matkaa junalla.

[When I got to the railway station, I saw from the screen that the train do run but only less than half of the way I need to go. (I didn't dare to trust that the train coming after half an hour would really go through Paris since there is some kind of glitch in between some stations. Check the photos below to understand better.) I decided to take the train to the station of Massy-Palaiseau and try to find another means of transportation from there. Yet, Google Maps couldn't find me busses or other ways but luckily I had also H who texted and called about my situation all the time because I was heading to him. The train stayed almost at every station longer time but eventually we made it to Massy-Palaiseau where the announcement told us it is the final stop this time. Because of some signal problem not going go further. The screen on the platform said anyhow that the train in question continues all the way to Bourg-La-Reine, so I stayed in the confused crowd wondering if I can continue by train after all.]

Bourg-La-Reinen aseman hämmennys.
[The confusion at the Bourg-La-Reine station.]

Kotimatkani on siis Orsay-Villestä Cite Universitaireen. Eilen oli tarkoitukseni mennä La Plaveen H:n luokse syömään.
[The way back home is from Orsay-Ville to Cite Universitaire. Yesterday I was meant to go to La Place to eat at H's place.]

Tyhjentyneeseen junaan asteli yhä enemmän väkeä, joten minäkin palasin sinne ja kyllähän se siitä vielä jatkoi sitten eteenpäin matkaansa. Olin iloinen, sillä H kertoi, että Bourg-La-Reinestä voin jo ottaa bussin perille. Juna jatkoi epämääräistä pysähtelyään ja monesti mietin, että mahtaako se sittenkään päästä ilmoitetulle asemalle asti. Ja niinhän siinä kävi, että La Croix de Bernyssä saimme kuulla junan jäävän siihen ja kääntyvän takaisin tulosuuntaan. Hätä ei ollut enää niin suuri, kun H neuvoi minulle bussin, jonka voisin ottaa sieltä saakka. Kävelin bussipysäkille, enkä ole sitten ikinä nähnyt niin paljoa jengiä yhdellä pysäkillä. En todellakaan ollut ainoa, joka etsi vaihtoehtoisia kulkuvälineitä. Pohtiessani, miten saisin itseni ahdetuksi ensimmäiseen bussiin, katselin, kuinka osa porukasta sai tilattua itselleen kyydin ohi ajavista autoista. Kun minuutit kuluivat, mietin jo vaihtoehtoisia kulkuneuvoja bussillekin. Taksit olivat kaikki varmasti juna-aseman edessä ja liikenteen seassa mahdollisesti ajavat noukkisivat suuremmalla todennäköisyydellä jonkun muun siitä ihmismassasta, missä seisoin. Jalkaisinko olisi jatkettava jo reilun tunnin kestäneen kotimatkan päälle? Mutta matkaa oli vielä yli 6 kilometriä ja haluaisin jonkin nopeamman tavan kulkea. Bussini saapuessa viimein pysäkille toivoni julkisen liikenteen käytöstä katosi kokonaan. Se ei edes pyäshtynyt, sillä se oli jo ääriään myöten täynnä väkeä. Nyt sai odottelu riittää ja minä lähdin kävelemään.

[Inside the train that once got empty started to get more and more people, so also I returned there. Eventually it did continue towards Paris. I was happy because H told that I can already take a bus from Bourg-La-Reine. The train kept doing the undefined stopping and I wondered many times if it will ever make it to the announced station. And it happened that in La Croix de Berny we were told that the train stops there and then returns back to where it came from. I was relieved when H told me I could take a bus from there too. I walked to the bus stop and must say that I have never before seen that many people at one stop. I surely was not the only one looking for an alternative transportation. When I was thinking of how to fit myself into the first bus, I was watching how some of the population managed to get a ride to pick them up. When minutes passed, I was already thinking of alternatives for a bus too. All the taxis were probably in front of the train station and the possible taxis driving in the traffic would more likely to pick someone else from the big crowd. Would I need to continue by foot after spending over one hour on my way home? But there was still more than 6 kilometers to go and I would prefer a faster way. When my bus finally arrived to the bus stop, my hopes of using the public transportation disappeared completely. It didn't even stop because it already was full of customers. That's enough of waiting for me and I started to walk.]

La Croix de Bernyn aseman näytöt olivat tyhjiä.
[The screens at La Croix de Berny were empty.]

Kuvasta ei edes erota, kuinka paljon siellä pysäkillä oli oikeasti populaa.
[You cannot even see in the photo how many people there were at the bus stop.]

H lupasi lähteä kotoaan juosten minua vastaan tavataksemme puolimatkassa ja syödäksemme jossain ravintolassa. Sopi minulle hyvin, sillä alkoi jo väsyttämään ja nälättämään kellon lähestyessä puolta yhdeksää. Reippaasti vain jalkaa toisen eteen ja matka taittuikin ihan hyvää vauhtia ehtiessäni Bagneux'n alueelle ennenkuin näin H:n. Ulkomaalaisperäisen ravintolan hampurilais-ateria ei ollut mikään paras saamani, mutta täytti tyhjän vatsan hyvin. Saatoin vielä H:n kotiinsa, koska se oli minun matkani varrella ratikalle joka tapauksessa ja itse pääsin kotiin yhdentoista kieppeillä. Neljän tunnin kotimatka (3h + 1h ruokailuun) kaatoi minut saman tein sängyn pohjalle. Eipä tunnu normaali tunnin kotimatka enää niin pahalta. Onneksi tänään oli vapaapäivä.

[H promised to leave from home and run to me for us to meet in the half way and to eat in a restaurant. That was fine for me because I started to be tired and hungry when it was almost half past 8 already. Briskly taking a step after step and the distance became shorter pretty fast and I made it to the area of Bagneux before I saw H. The hamburger meal of the restaurant of foreign origin was not the best I have had but it filled my empty stomach. Afterwards I took H to his home since it was on my way to the tram anyway, and I made it to my home around 11 pm. Spending four hours on my way home (3h + 1h for the dinner) made me go straight to bed. The normal one hour trip back home doesn't feel so bad anymore. Thank God, today was a free day.]

Onneksi saatoin kävellä päätien vartta koko matkan La Croix de Bernystä.
Ei tarvinnut käyttää puhelimen vähiin käyvää akkua Google Mapsia seuratakseni.
[Luckily I could walk along the main road all the way from La Croix de Berny.
I didn't need to use the remaining battery of my phone to follow Google Maps.]

No more cockroaches, please

Torakoita kerrakseen / More than enough of cockroaches 

Anteeksi, valitan jälleen samasta asiasta, mutta muutama päivä sitten hätkähdin torakkaongelmaamme uudella tavalla. Olen jo lähes tottunut siihen, että jos illalla myöhään tai aamulla aikaisin sytyttää valot pimeään keittiöön, niin jossain vilahtaa torakka piiloon. Tällä kertaa valaistessani keittiön lattialla oli puolen tusinaa torakkaa seuranaan lauma pienempiä elukoita. Roskiksen kannen avatessani sieltä vilisti pari kaveria ulos lisää. 3 - 4 ehdin litistämään juostuani hakemaan paperia, mutta aiempaa suuri määrä noita otuksia sai minut hätkähtämään ja miettimään, kuinka paljon niitä lieneekään kaappien alla piilossa jatkuvasti. Ja mitä ihmettä niille voisi tehdä, että ne eivät suuressa talossa tulisi naapurihuoneistoista uudestaan tänne, vaikka ne koittaisi meidän asunnostamme hävittääkin. Vuokraisäntäni levitteli heti samana iltana lisää myrkkyä lattian rakoihin ja onnekseni en ole niitä sen jälkeen (toistaiseksi) nähnyt.

[I am sorry to complain about the same thing again but a few days ago I startled our cockroach problem in a new way. I am already almost used to that if I turn on the kitchen lights late in the evening or early in the morning when it is still dark outside, there is a cockroach scuttling to hide. This time when getting light to the kitchen, there were half a dozen cockroaches on the floor having a bunch of smaller bugs joining them. By opening the trash bin I saw a couples of buddies more running out. I managed to kill 3 or 4 of those after getting some paper but seeing more of those creatures at once made me gasp and wonder how many of those there might be hiding under the kitchen cabinets. And what on earth one could do so that they wouldn't return to our apartment from the neighbors in this huge building. My landlord spread some more poison on that very night and luckily I haven't (yet) seen any bugs after that.]

Onneksi meillä on vain näitä pieni sentin-parin mittaisia. Kuva netistä.
[Luckily we only have these small 1-2cm long cockroaches. Picture from the internet.]

Arjen haasteita / Challenges in everyday life

Lasten kanssa työskentelyssä on monia ihania puolia. Haasteita toki voisi luetella lähes yhtä pitkän listan kuin hyviäkin asioita, mutta onneksi sentään työt jäävät yleensä täysin työpaikan ovien taakse, kun kotiinlähdön aika koittaa. Vapaapäivinä olen silti "työmaailmassa" kun öisin olen pariin otteeseen ollut esikoululla ja lastenlaulut soivat päässä oli sitten työpäivä taikka vapaa. Erityisesti ne jäävät kotonakin päähän soimaan, jos otan pian 3-vuotiaan vuokraemäntäni lapsen syliini koskettimien ääreen ja soitan hänelle "Tuiki tuiki tähtöstä".

[Working with children has many wonderful sides. Though I could also make a list of the challenges and it would be almost equally long as the list of the good things. However, luckily my work is usually completely left behind the doors of the school when it's time to go home. Yet, I am still in the "environment of my job" also during my free days when I have been at the preschool a couple of times in my dreams and the kids' songs are in my head no matter if it is a working day or not. Those get stuck to my head during the free days especially if I take the soon-to-be-3 daughter of my landlady to my lap and play "Twinkle twinkle little star" with the keyboard.]

H:n luona pääsee eroon lasten äänistä, mutta haasteensa sielläkin on. Vaikkapa blogini kirjoittaminen muuttuu suhteellisen haastavaksi, kun läppärin päälle asettuu loikoilemaan hänen kämppäkaverinsa pieni kissa. Se on suurine korvineen erittäin suloinen ja sen kanssa on kiva leikkiä, mutta aina välillä se innostuu leikkimään sitä hellivien ihmisten käsillä ja jaloilla ja näykkii niitä.

[At H's place I get rid of the children's noise but I have some challenges also there. For example, writing my blog turns out to be quite difficult when the small cat of his flat mate finds a nice place right on my laptop. With her big ears, she is very cute and it is fun to play with her, but sometimes she gets excited to play with the hands and feet of people and nibbles them.]

Yksi tämän viikon haasteita on ollut sään mukaan pukeutuminen. En kutsuisi iltapäivän auringonpaistetta lämpimäksi, vaan ennemmin jopa kuuman hiostavaksi. Syksy kuitenkin on tuonut mukanaan jo viileämmät yöt, joten lämpötilat vaihtelevat vuorokauden eri aikoina melko paljon. Maanantaina aamulla töihin lähtiessäni ilmassa oli +11 astetta, mutta iltapäivän ulkoilun aikana lähes +30. Kun lämpötila heittää parikymmentä astetta päivän aikana, on vaikea päättää mitä pukee päälleen.

[One of the challenges during this week has been dressing up according to the weather. I would not call the afternoon sunshine warm but more of hot and sweaty. Nevertheless, the autumn has brought already cooler nights so the temperatures might change quite some depending on the time of the day. On Monday morning when I left to work it was +11 degrees but during the afternoon outing it was close to +30. When the temperature differs almost 20 degrees during one day, it is difficult to decide what to wear.]

Thunder Road & Menil Bon Temps

Päätimme lähteä viime viikonloppuna elokuviin pitkästä aikaa. Selailimme listaa Pariisissa esitettävistä englanninkielisistä elokuvista lauantai-iltana ja päädyimme lopulta valitsemaan Thunder Road -nimisen drama-komediaelokuvan, sillä se oli saanut IMDb:ssä 8,7/10 tähteä ja koska sen näytösajat tuntuivat sopivilta meille. Itse en ole kova draaman ystävä, sillä ne tuppaavat saada itsenikin surumieliseksi, mutta jotain hyvää siinä elokuvassa täytyy olla, jos saa noin hyvät arvostelut. Odotuksiimme nähden elokuva oli ehkä hieman pettymys, vaikkakin täytyy sanoa, että se oli todella omaperäinen elokuva ja näyttelijät tekivät loistavat roolisuoritukset. Elokuvan jälkeen H halusi saada couscousta, joten otimme metron kohti ravintolaa, jossa kävimme keväällä syömässä loistavat annokset suomalaisten ystävieni kanssa. Ravintolan kaksi tarjoilijaa tulivat kummatkin varmistamaan jälkeenpäin, että ihanko totta tilaamme vain yhden annoksen, sillä yksi ei ole riittävän iso kahdelle. Vakuutin kuitenkin, että minulla ei ole nälkä (sillä söin jo ennen leffaa). Ruoan saavuttua minua huvitti todella, sillä se oli aivan liian iso yhden ihmisen syötäväksi ja minäkin sain maistella paljon enemmän kuin alunperin kuvittelin.

[We decided to go to movies last weekend because it has been a while since the previous time. We went through the list that I found telling which movies are on theaters of Paris in English that night. Finally we ended up to go to see Thunder Road drama comedy because it got 8,7/10 stars in IMDb and because the show times suit for us. I myself am not a huge fan of dramas because those happen to make me sad too, but there must be something good in that since people rated it so high. Considering our expectations the movie was a little bit disappointing, though I have to say that it was very distinctive and the actors made amazing job. After the movie H wanted to have some couscous so we took a metro towards the restaurant where we ate great dishes with my Finnish friends last spring. Both of the two waiters in the restaurant came to us make sure that we actually are ordering only one dish because it would not be big enough for two. I convinced them I am not that hungry (because I had eaten already before the movie). After the dish came to our table I was very amused because it was way too big for one person to eat it all, and so I got to taste it more than planned beforehand.]

Muuten vilkkaalla alueella tämä ravintola oli jostain syystä hyvin tyhjä.
Mutta sehän sopi meille, niin ei tarvinnut odotella yhtään.
[Otherwise busy area had this restaurant quite empty.
But that was okay for us because we didn't need to wait at all.]

Naudan pihvejä, couscousta ja kasviskeittoa yhdelle?
[Beef steaks, couscous and vegetable soup for one?]

Herkullisia asioita / Delicious stuff

Viime sunnuntaina tapasin yhden CE-kaverini (CE=conversation exchange) ja kutsuin hänet toisen kaverini pitämälle salsa on2 -tunnille. Harjoittelimme jälleen julkisella paikalla, minkä seuraksena ohikulkijat pysähtyivät välillä katselmaan menoamme. Tällä kertaa satuimme reenaamaan erään sohvaliikkeen edustalla ja saimme sen lasiseinistä loistavan peilin harjoituksiimme, ja samalla se tarjosi viihdykettä myös liikkeen asiakkaille. Eräs pariskunta näes istahti ikkunan edessä olevalle sohvalle ja katseli siinä harjoituksiamme hyvän aikaa. Minä olin tuonut kesän Suomen matkaltani mukanani pari rasiaa Fazerin salmiakkiruutuja ja maistatin niitä reeniporukalle. En ole ikinä saanut salmiakkiin tottumattomilta ulkomaalaisilta niin hyvää vastaanottoa kyseiselle herkulle. Joka ikinen joko tykkäsi siitä tai vähintäänkin totesi "ei huono" tai "mielenkiintoinen maku". Tänään herkuttelin isäntäperheeni kanssa sitruunakakulla, jonka tein vapaapäivän ratoksi. Sekään ei ollut huono, vaikka jouduin vähän arpomaan ainesosien kanssa, kun en löytänyt mitta-astiaa. Ja hyvä oli myöskin libanonilainen lounas, jonka H vei minut syömään hänen työpaikkansa lähellä sijaitsevalle torille.

[Last Sunday I met one of my CE friends (CE=conversation exchange) and invited him to a salsa on2 lesson that I given by another friend of mine. We practiced again on a public place which means some of the bypassers stopped to watch us. This time we happened to practice in front of a couch store and we could use its glass wall as a mirror, and at the same time it offered some entertainment to the customers of the store. One couple sat down on a couch right next to the window and they stayed there watching us for some time. I had brought a couple of boxes of Fazer salmiakki from my summer vacation in Finland and gave some to my training group. I have never before got such a good acceptance to salmiakki from foreign people who are not used to that candy. Every one either liked it or at least said "not bad" or "an interesting taste". Today I was feasting with my host family when we had lemon cake that I baked today to enjoy my free day. It was not bad either even though I had to guess a little bit how much to use everything since I couldn't find our measurement bowl. And good was also the Lebanese lunch that H took me to eat in a market area close to his working place.]

Jonoa riitti teltan ympäri.
[The line continued around the tent.]

Getting back to my routines

New pupils

Pari viikkoa syyslukukaudesta tehtynä ja olen oppinut melkein kaikkien koulun uusien oppilaiden nimet. Vanhempien tunnistamisessa on vielä opeteltavaa etenkin kun olen niin vähän tekemisissä pienten ryhmien huoltajien kanssa. Lapsissa on mielenkiintoisia persoonia ja minulla olisi joka ikisestä työpäivästä liuta yksityiskohtia kerrottavana. Mutta ehkä kuitenkin pyrin avaamaan tänne vain joitakin asioita hieman yleisemmällä tasolla. Monille lapsille lukuvuoden ensimmäiset aamut ja vanhempien hyvästeleminen ovat vaikeita ja moni PS(Petit Section)-lapsi itkee pitkin päivää isän ja äidin perään. Yhä useampi pienistäkin kuitenkin ottaa kontaktia minuun ja hyväksyy minut lohduttajaksi heidän esimerkiksi kaaduttuaan puistossa. Yksi pienistä on jopa ottanut minut "tukihenkilökseen" ja hakeutuu aina mahdollisuuden tullen minun vierelleni ja tahtoo syliini. Joskus jopa häiritsevään pisteeseen asti.

[A couple of weeks of the autumn semester is done and I have learned almost all the names of the new pupils of our school. Recognizing the parents is still in process, especially since I have so little contact to the guardians of the small ones. There are interesting personalities among the children and I could list a bunch of details about every single day at work. But perhaps I try to tell only some of the bigger things. The first mornings of the school year and saying bye to the parents is quite difficult for many children and many of the PS (Petit Section) kids cry out loud during the because they miss their mom and dad. Nevertheless, more and more of PS takes contact with me and accepts me to be the one comforting if they for example fall down in the park. One of the small ones even has chosen me to be his "safe person" and whenever possible he comes to me and wants me to hold him. Sometimes even to the point that is already disturbing.]

Visiting another school

Viime perjantain ruokatunnillani liityin kollegani seuraan, kun hän lähti käymään läheisellä koululla. Hän oli siellä töissä viime vuonna, joten kaikki tunsivat hänet. Iso koulu piti sisällään satoja (jollei jopa tuhannen luokkaa) oppilaita aina pienistä eskarilaisista peruskoululaisiin. Oli mielenkiintoista nähdä edes lyhyen käynnin verran jonkin toisen Ranskan koulun tiloja, vaikken itse opetusta tietysti päässytkään seuraamaan. Kävelin tauollani myös hieman pitkin Orsayn katuja, sillä en tiedä kyseisestä pienestä kaupungista paljoa mitään muuta juna-aseman, esikoulumme ja lähimmän kaupan lisäksi.

[During the lunch break last Friday I joined my colleague when she went to a school nearby. She used to work there before so everyone knew her. The big school included classes from the small preschoolers to elementary school kids, having hundreds if not a thousand children there. It was interesting to see even for a short visit the premises of another school in France even though I naturally didn't have a chance to follow the lessons there. I also walked around in Orsay because I know nothing about the small town in addition to the railway station, our preschool and the closest market.]

Orsayn kaupungintalo
[The city hall of Orsay]

Long working days and long weekends

Työviikkoni rakentuu hyvin pitkälle samalla tavalla kuin viime keväänä, eli keskiviikot ovat vapaita ja lauantaisin olen aamupäivän töissä. Lauantain kurssit alkavat kuitenkin vasta muutaman viikon kuluttua, joten tällä hetkellä teen tunnit pois etukäteen viikkolla. Se kuitenkin tarkoittaa, että olen lähes joka päivä esikoulun avaamisesta sen sulkemiseen saakka, kuten olin tammikuussa siellä aloittaessani. Pitkät päivät yhdistettynä lukukauden alun sekasortoon ja uusiin tapoihin saavat minut todella väsyneeksi, ja vapaapäivinäkin alkaa unettaa suht aikaisin.

[My weekly working schedule is built up almost in the same way as last spring which means that Wednesdays  are free and I work on Saturday mornings. But the Saturday courses start after a few weeks, so at the moment I am doing those hours beforehand during the weekdays. Though, that means that I am at the school almost every day from the opening hour until it closes, just like I worked in January. Long days combined with the mess of the start of the year and the new ways to do things make me very tired and I am getting early sleepy also during the free days.]

Viime viikonloppuna oli ohjelmaa kummallekin päivälle. Lauantaina kävin kaverin vetämällä ilmaisella salsa on2 -tunnilla, joka pidettiin kauniilla sisäpiha-aukiolla keskustassa. Sieltä jatkoin H:n mukana tapahtumaan, jossa hänen toinen bändinsä myös soitti. Yleisön lapset innostuivat tanssimaan jouduttuaan katselemaan paikoillaan paria tanssiesitystä ennen torvisoitinten vuoroa. Sunnuntaikin tuli vietettyä H:n kanssa, kun menimme hieman Pariisin ulkopuolelle lounastamaan hänen vanham kaverinsa luokse, jonne oli kutsuttu pari muutakin. Sain taas ison annoksen vietnamin kieltä ja vietnamilaista ruokaa, kun emäntämme teki meille phở-keittoa.

[Last weekend I had program for both of the days. On Saturday I went to a salsa on2 class that my friend gives and that was located on a nice inner yard square in the centre. From there I continued with H to a happening where his other band also was performing. The kids in the audience got excited to dance after sitting on one's place for the previous two dance shows before tge brass instruments. I spent also Sunday with H since we went for a lunch a bit outside Paris where an old friend of his is living. The hosts and a couple of other guests made sure I got a bunch of Vietnamese language and Vietnamese food again when the lunch was phở soup.]

Aukiolla oli valokuvaussessio meneillään.
[There was a photoshoot session going on the square.]

Small details in my every-day life

Vaikka syyslukukausi on alkanut, niin säät ovat enemmän kesäisiä kuin syksyisiä. Kuluneella viikolla lämpötila nousi pariin otteeseen lähelle kolmeakymmentä. Lieneekö lämmöstä vai ihan jostain muusta johtuen, mutta torakat ovat olleet esillä enemmän kuin ennen kesälomaani. Pidän pienen torakkajahdin joka toinen aamu sytyttäessäni valot pimeään keittiöön. Esikoulullakin näin yhden. Raskasta arkea kuitenkin piristää ajatus siitä, että olen viimein löytänyt paikallista leipää, joka on melko hyvää eikä ole täysin vaaleaa. Kävin asioilla lähileipomossa ensimmäistä kertaa.

[Eve though the autumn semester has started, the weather has been more summerly than like in autumn. During the past week, the temperature got up close to thirty degrees a couple of times. I don't know if it's because of the warm weather or something else but the cockroaches have been more active than before my summer vacation. I am having a small cockroach hunt every other morning when I turn on the light in the dark kitchen. Even saw one at our preschool. There is a delightful thought cheering me up on this tough life though: I finally found local bread that is quite delicious and not completely white. I visited the nearby bakery for the first time.]

22. kerroksesta vain on joskus hyvät näkymät.
[Sometimes there just is so good view from the 22nd floor.]

Back to Paris

Reilu kuukausi Suomessa vähän siedettävemmissä lämpötiloissa, perheen ja ystävien luona, rentoutuessa ja leipoessa, vähemmän vilkkaissa paikoissa oli aivan loistava! Mieleni teki jäädä sinne, mutta eihän se arki siellä Suomessakaan voi aina jatkua sellaisena mukava lomailuna kuin se nyt oli. Paluu arkeen koittaa kuitenkin jossain vaiheessa, oli paikka mikä hyvänsä. Lähdön takaisin Ranskaan teki sentään helpommaksi se, että lensimme H:n kanssa samalla koneella Charles de Gaullen kentälle. Ja kotona Pariisissa minua odotti kaksi ihanaa halausta isäntäperheeni lapsilta.

[More than a month in Finland, in the more bearable weather, with my family and friends, relaxing and baking, in less crowded places was absolutely great! I wanted to stay there but the everyday life cannot continue the same way as it was during my vacation even if I stay in Finland. Returning back to the ordinary life needs to be faced  at some point, no matter what the place is. Going back to France was a bit easier since I flew together with H to the airport of Charles de Gaulle. And at my home in Paris I was welcomed with two lovely hugs from the kids of my landlords.]

Pakko pärjätä taas vähän aikaa täällä muistellen Suomea..
[I have to survive for a while here again, remembering Finland..]

Löysin uuden ihanan kortteliston lähistöltäni.
[I found a new lovely quarter nearby.]

Käytiin pyörimässä keskustan nähtävyyksillä, mutta Louvreen
pääsee sisään ilmaiseksi vasta lokakuusta lähtien.
[We went to walk around the centre but the free entrance to
Louvre starts only from October.]

Tänään oli lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä (=työpäivä). Vastassa oli tuttuja aikuisia ja lapsia sekä tuttu päivärytmi, mutta muutoksia oli myös paljon. Syksyn alussa esikoulun aloitti tietysti uusi ryhmä pienimpiä eli 2,5-vuotiaita ja heidät erotettiin erikseen 3-vuotiaista (eli kumpaankin ryhmään on vara ottaa enemmän lapsia kuin viime lukukaudella). Muutamia uusia lapsia isompien ryhmissä ja lisäksi esikoulumme laajeni koulun puolelle opettaen muutamaa 1-2-luokkalaista. Pienet tilamme kävivät entistä pienemmiksi, mutta positiivisiakin puolia näissä lisäyksissä oli. Aikuisten määrä on myös hieman suurempi, kun kaikilla ryhmillä on oma opettajansa. (Tai no, oikeastaan odotamme vielä pienimpien ryhmän opettajaa, mutta assistantti heillä on jo.) Lisäksi emme mahdu esimerkiksi kokoontumaan aamuisin tai ruokailuja varten enää yhteen huoneeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin opettaja on vastuussa lähes aina vain ja ainoastaan omasta luokastaan. Se vähentää jo minunkin stressiäni, kun ei enää tarvitse ottaa välillä haltuun kaikkia esikoulun lapsia iltapäivällä ja kun vastaan vain omien 4-5-vuotiaideni ruokailuista.

[Today was the first day of school (=work) of the school year. I met familiar adults and children and the old familiar day rhythm, but there were a lot of changes, too. In the beginning of the autumn, there was of course a new bunch of the smallest ones (2,5 yo) starting the preschool and they were also separated from the 3-yo's (which means that both of those groups can take more kids than they had last year). Some new children also joined older groups and in addition our preschool expanded to the elementary school by taking a few pupils for the first two grades. Our small premises became even tighter but I find some positive sides about these additions. The amount of the adults is a bit bigger now since all the groups have their own teachers. (Or actually, we ares still waiting for a teacher for the youngest ones but they already have an assistant.) Furthermore, we cannot fit to gather up all together for example in the mornings or for the meals. This means that each teacher is most of the time responsible of only their own class. That already lowers my stress level since I don't need to look after all the children of the preschool sometimes in the afternoons and since I'm in charge of the meals of only my 4-5-yo's.]

Luokkani koko kasvoi hieman viime kevään 10 lapsesta. Vanhat MS-oppilaani (Moyenne Section) ovat nyt GS-oppilaitani (Grand Section), mutta luokaltani lähteneiden 4 oppilaan tilalle sain vanhasta pienten ryhmästä 5 lasta, ja lisäksi yksi koulumme uusista lapsista tuli minun luokalleni. Ei siis sinänsä paljoa stressattavaa siitäkään. Tunnen lähes kaikki oppilaani jo entuudestaan suht hyvin ja hekin ottivat minut hyvin vastaan omana opettajanaan. Muistivatpa GS:t vielä kuinka sanoa "poika" ja "tyttö" suomeksi.

[The size of my class increased a bit from 10 that I had last spring. My old MS pupils (Moyenne Section) are now my GS pupils (Grande Section) but to replace the 4 kids who left further from my class I got 5 kids from the previous smaller ones' class. Additionally one of the new children of the school came to my class. Cannot say there is much to stress about that either now. I know most of my pupils quite well from last year and they also took me well as their own teacher. My GS's even remembered still how to say "boy" and "girl" in Finnish.]